




Noin tunnin ajomatkan päässä Rotterdamin kaupungista, eteläisen Hollannin rannikolla, idyylisen maalaiskaupungin kupeessa sijaitsee täysin virtuaalinen hevostila, Graftham Stud. Silminkantamattomiin ulottuvan merenrannan sekä avarien laidunmaiden keskellä kohoavat modernit, siistit tallirakennukset herättävät kateutta kautta maan.
Graftham Stud näki päivänvalon ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2010, pienenä ideana omistajansa päässä. Idea polkaistiin käyntiin, ja tontti ostettiin. Rakennusurakka valmistui maaliskuussa 2011, ja Graftham pääsi avaamaan ovensa vierailijoille. Syksyllä ovet kuitenkin suljettiin omistajan opiskelukiireiden vuoksi, ja Graftham vaipui viettämään hiljaiseloa. Talvihorroksesta toivottiin - ja toukokuussa 2012 Graftham Stud palasi entistä ehompana. Jo alusta saakka ideologiamme on ollut hyvin selvä: kasvattaa monipuolisia ratsuhevosia sekä tarjota puitteet kansainvälisen tason kilpailutoiminnalle. Emme nyt - emmekä tulevaisuudessa - ole omistautuneita yhdelle tietylle rodulle taikka lajille, vaan pyrimme pitämään mielemme avoinna kaikille mahdollisuuksille.
Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan Graftham Studiin
Terveisin, Sieppari (VRL-08881)
| Vierailethan myös näissä? | ||
| Tallin nimi | Tallin nimi | Tallin nimi |
| Tallin nimi | Tallin nimi | Tallin nimi |
| Tallin nimi | Tallin nimi | Tallin nimi |